Näin tämän ensimmäisen kerran pääkallopaikan hyllyssä ja sitä oli heti pakko hivelöidä ja silittää. Koko duffel oli mennyt niin paljon eteen päin, tuntui että niin monta ideaa oli lisätty ja jokaisen kohdalla sydän antoi heti vahvan hyväksynnän.
Vaikka kyseessä ei ole reppu, tuntui se silti hyvältä kantaa selässä, ja nuo ulkoiset taskut olivat monelta suunnalta tavoitettavia, riippumatta siitä, oliko laukku selässä vai kädessä tai olkapäällä. Ihan pelkän fiiliksen ja tuntuman vuoksi päätin ottaa riskin ja lähteä tämän kanssa 10 päivän reilimatkalle ja voin sanoa että en vaihtaisi mihinkään. Niin kätevä kantaa, niin mukava kannossa, upeasti jaettava tila, lisätaskut sivuilla ja päissä, hihnat joihin saa takin kiinni.
Oli sama käveleekö sen kanssa pitkän matkan keskellä jalkapalloa juhlivia kroaatteja vai siirrytkö junasta kohti hotellia silmät ja pakarat hieronnan tarpeessa. Erityisen hyvä puoli tässä on tietysti se, että laukku menee lentolaukun mittojen mukaan matkustamoon, joten aidon romanttisen matkailijahahmon tapaan voit kävellä lentokoneesta suoraan ulos kentältä ja keskelle elämää. Kaiken tämän lisäksi, laukku näyttää hyvältä, omia modausmahdollisuuksia riittää ja vielä kerran mainittakoon se mukavuus, miten laukku selässä, olkapäällä tai kädessä kulkee.
Lyhyenä yhteenvetona, älkää käykö Rääkin toimistolla, älkää koskeko siellä mihinkään älkääkä missään nimessä jääkö harkitsemaan, sopiiko tämä teille. Itse yritin järkevänä tätä miettiä, mutta kuten kanssa-asiakas totesi hyvin, ostat sen kun keksit oman tekosyysi. Ja niin siinä kävi, kuten kaikessa Rääkin kamassa mitä itselleni olen vuosien saatossa hamstrannut. Niitä vain tarvitsee, eikä se hankkiminen haittaa yhtään. Koska onhan tämä laukku nyt aivan jumalatonta priimaa ja ihan vain tämän laukun takia pitää alkaa suunnittelemaan seuraavaa matkaa...